E-urheilussako Formula 1:n tulevaisuus?

Formula 1Lähde: Pexels

Elektroninen urheilu eli e-urheilu on kasvattanut suosiotaan jo vuosia, mutta monelle tuli silti yllätyksenä Topias Taavitsaisen ja Jesse Vainikan kutsut Linnanjuhliin joulukuussa 2018. E-urheilu on kuitenkin tullut jäädäkseen, ja siitä on tullut nuorison keskuudessa paljon suositumpaa kuin perinteisestä penkkiurheilusta. Nyt asiaan ovat heränneet myös suuret moottoriurheilun nimet, sillä Formula 1 on perustanut oman e-urheilusarjansa ja McLaren-talli etsii maailman nopeinta pelaajaa. Mutta mitä on e-urheilu ja miksi kaikki ovat siitä kiinnostuneita? Lue eteenpäin ja ota selvää!

Tähtienvälisistä kärhämistä sotilasoperaatioihin: e-urheilusta on moneksi

E-urheilu on teknologian avulla tapahtuvaa urheilua, esimerkiksi videopelien kilpapelaamista. Vaikka peleissä on kilpailtu niiden keksimisestä lähtien, vasta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana rahoittajat ovat oikeasti kiinnostuneet niistä. Nykyisin e-urheilun palkintosummat lasketaan jo sadoissa tuhansissa tai jopa miljoonissa. Ei ihme, että e-urheilua kutsutaan ensimmäiseksi uudeksi urheilulajiksi yli sataan vuoteen. Ja ainoastaan jalkapallo nauttii samanlaista kansainvälistä suosiota kuin e-urheilu.

Nykyisin e-urheilu on miljoonabisnestä. Globalisaatio ja internetin leviäminen kaikkiin länsimaisiin koteihin – ja tietenkin pelejä pelaava nuoriso – ovat tehneet e-urheilusta laajasti katsotun lajin. Laji on myös hyvin monipuolinen: vaikka suurimmat kilpailut järjestetään nykyisin strategiaa vaativissa MOBA (Multiplayer Online Battle Arena) -peleissä, pienempiä turnauksia löytyy taktisesta CS:GO-räiskinnästä ralli- ja tappelupeleihin. Suosituimmilla peleillä on jopa yli 100 miljoonaa pelaajaa!

E-urheilusta on tullut urheiluskenen edistäjä ja uudistaja. Sen nykyinen suosio perustuu suoratoistopalvelujen, kuten Twitchin, kehittymiselle. Ei siis ole ihme, että e-urheilijat haluavat pysyä kehityksen kärjessä. Ala seuraa erityisen kiinnostuneena virtuaaliteknologian kehitystä ja näkee siinä potentiaalia uusille aluevaltauksille. Suosion kasvaessa e-urheilu alkaa myös muistuttamaan enemmän ja enemmän perinteistä urheilua. Jopa nettikasinoiden asiakkaat ovat alkaneet lyödä vetoa pelien skineistä ja matseista.

Moottoriurheilun aluevaltaus: Formula 1 aloittaa e-urheiluliigan

Auto de Fórmula 1Lähde: recuperado de https://www.raconteur.net/

Vuonna 2017 Formula 1 yllätti kaikki ja työnsi oman lusikkansa elektronisen urheilun soppaan julistamalla uuden e-liigansa, F1 Esports World Championin. Moni piti tempausta kummallisena ja jopa hieman naureskeli sille. Mutta nyt, kaksi vuotta myöhemmin, on selvää, että veto oli yksi urheilujätin nerokkaimmista valinnoista. Viime vuonna heidän F1 New Balance Esports Series 2018:lla olikin yli 4,4 miljoonaa katsojaa.

F1 ja heidän e-urheilusponsorinsa Logitech uskovat, että elektroninen urheilu on oikea tapa lähestyä nuoria milleniaaleja. Niin kutsuttu AirBnB-sukupolvi ei ehkä jaksa keskittyä rallikilpailuun koko kisan ajaksi, mutta heitä kiehtoo silti kilpa-ajaminen ja siihen liittyvät jännittävät kolarit, ympäriajot sekä ohitukset. Formula 1:n menestys on myös houkutellut viralliset tallit siirtymään digitaaliselle puolelle. Joukon kärjessä on tulossa esimerkiksi McLaren-talli, joka etsi riveihinsä simulaattorikuskeja Maailman nopein pelaaja -kilpailulla jo vuonna 2017. Kilpailuun osallistui yhteensä kymmenen kuskia, joista neljä valittiin julkisilla karsinnoilla ja kuusi kutsuttiin Formula 1 -eksperttien suositusten perusteella.

Väisty Kimi Räikkönen! Digiajan e-julkkikset ovat täällä

gamers at tournamentLähde: LA Times

Urheilussa mikään ei ole innostavampaa kuin kannustaa omaa suosikkia kohti voittoa. Sama pätee myös e-urheiluun. Digitaaliset pelit vaativat hyvin samanlaisia kykyjä kuin perinteisemmätkin lajit: nopeita reaktioaikoja, hyvää tilannetajua ja paljon pelisilmää.

Elektronisen rallin kuumin nimi on tällä hetkellä ehdottomasti 19-vuotias brittipoika Brendon Leigh, joka voitti F1 New Balance Esports Pro Series 2018 -sarjan jo toista kertaa peräkkäin. Vaikka kilpailun voittosumma oli vain 200 000 $, kilpailu oli merkittävä. Kaikki perinteisen Formula 1:n tallit paitsi Ferrari olivat lähettäneet oman e-joukkueensa sinne. Brendon itse kilpaili Mercedes-AMG Petronasin e-urheilujoukkueessa.

Elektroninen urheilu on todellakin tilaisuus sekoittaa pakkaa ja tuoda uusia nimiä peliin. Tämä nähtiin viime tammikuun Race of Championsissa, jossa McLarenin e-tallissa normaalisti pelaava Enzo Bonito päihitti kaksi patinoitunutta rallikuskia, Lucas di Grassin ja Ryan Hunter-Reayn, myös oikealla kilparadalla. Vaikka nuori Enzo ei lopulta päässyt läpi tiimikarsinnoista, tämä on selvä merkki siitä, että ero virtuaalisen ja todellisen rallikuskin välillä ei välttämättä olekaan niin suuri kuin luulemme…

Suomen kannattaa olla erityisen ylpeä e-urheilumenestyksestään, sillä pieni maamme on menestynyt merkittävästi elektronisen urheilun saralla. Vuoden 2018 Pohjois-Savon urheilugaalassa muistettiin ensimmäistä kertaa e-urheilijaa, kun kuopiolainen Rocket League -mestari Otto Kaipiainen sai gaalan Kansainvälisyys-palkinnon. Eikä meidän pidä tietenkään unohtaa Linnan juhliin kutsuttuja Dota2-maailmanmestareita Topias Taavitsaista ja Jesse Vainikkaa. Digiurheilun puolella Topsonina ja JerAxina tunnetut miehet kuuluivat viisihenkiseen OG-joukkueeseen, jonka muut jäsenet ovat ulkomaalaisia. Näyttää hyvinkin siltä, että Suomesta on tulossa yksi e-urheilun kärkimaita.

Elektroninen urheilu on selvästi tullut jäädäkseen. Kasvava ala kiinnostaa erityisesti nuoria, sillä milleniaalit pelaavat selvästi aiempia sukupolvia enemmän. Virtuaalinen todellisuus on heille muutenkin hyvin tuttu paikka. Ei ole ihme, että vanhat urheilujätit, kuten Formula 1, haluavat oppia uuden sukupolven tavoille. E-urheilun mahdollisuudet ovat nimittäin huikeat: digimaailmassa kilpailuihin voidaan suunnitella entistä vaarallisimpia temppuja ja haasteita, jotka olisivat oikealla radalla liian vaarallisia. Virtuaalitodellisuuden ansiosta kaksi kilpailijaa voivat ottaa yhteen, vaikka he istuisivat maailman eri puolilla. Ja VR-lasit päässä katsoja pääsee aivan heidän viereensä seuraamaan. Urheiluala on todellakin murroksessa. Nyt kun perinteiset urheilujätit ovat tulleet mukaan, skenellä on varaa kehittyä mitä yllätyksellisempiin suuntiin.

Onko ilmasto sekaisin? Lue, miksi ilmastonmuutos uhkaa sinua ja miten voit ehkäistä sitä Tietopaketti sijoittajalle tekoälyosakkeista